Oikea talvi

Pakkanen puree poskia. Lumi narskuu askelten alla. Kävelen huopikkaat jalassa töihin, niin kuin lapsena kouluun. Nenä jäässä ja rillit huurussa. Huopikkaissa kaupungin kaduilla. Olin jo ehtinyt paremmin tottua kumisaappaisiin. En ole koskaan ollut pakkasen suuri ystävä ja luulin jopa pitäväni vesisadetalvista, mutta taidan olla muuttamassa mieltäni. Suomessa kumminkin ollaan.

Päivä on jo viiden tunnin mittainen. Kaksi kertaa niin pitkä kuin se oli lyhimmillään. Huiman nopeasti se pitenee, eron totisesti jo huomaa. Napapiiri ei tietenkään hiljene talvella, ei edes jouluna. Kuhinaa riittää ja yleisilme ympärillä on virkeä. Täällä paistaa joku sisäinen aurinko. Osaavatko pohjoisen ihmiset varastoida aurinkoa sisäänsä?

Asun napapiirillä. Ajatus tuntuu edelleen hiukan absurdilta, mutta kyllä tämä silti jo kodilta tuntuu. Jotkut napapiirin ihmisetkin alkavat jo tuntua omilta. Silti koko elämäni ei ole täällä, sitä on aika monessa paikassa. Olen rikas.

Elämässäni on paljon hyviä ihmisiä, jotka eivät jätä. He ansaitsevat erityismaininnan siitä, etteivät he pidä napapiiriä saavuttamattoman kaukaisena paikkana. Olen hyvin rikas.

Seikkailen etelässä, pohjoisessa, idässä ja lännessä. Reviirini on laaja ja olen siihen valmis ja siitä kiitollinen. En edes erityisemmin odota kevättä, ja se on sentään minun kohdallani jotakin uutta ja outoa. En odota, koska on niin paljon koettavaa tässä ja nyt. Kevät tulee ajallaan, ja silloin on edessä sen ajan seikkailut.

En voi vaihtaa elämääni toiseen, mutta voin parantaa sen laatua vaihtamalla siihen kuuluvia asioita.  Tuntuu hyvältä ohjata itse omaa elämäänsä eikä vain ajelehtia sen kyydissä.

Sunkhaan tästä päivä ennää parane - jaa-a. Suattaa se olla niinnii jotta voep se vielä parantuvakkii.

Tulkaa etelän ihmiset tänne, täällä on kaikki lumikin. Ja joen vesi on kylmää.