Läksiäiset
Etelän likka on päättänyt muuttaa napapiirille. Uusi työpaikka, uusi koti, muutto satojen kilometrien päähän. Yksin. Suhteita napapiirille ei ole, ei tunnustaudu edes Lapin hulluksi tämä likka. Ainakaan vielä. Kyseessä ei ole ajolähtö rakkauden tai muun ajamana, vaan muutto mielenkiintoisen työpaikan ja upean mahdollisuuden perässä.
Elämä on suuri seikkailu ja ilmeisesti ainutkertainen. Siksi täytyy tarttua tilaisuuteen, kun sellainen tarjoutuu ja kun elämäntilanne sallii tarttua. Tilaisuudet tuppaavat vähenemään sitä mukaa kun ikää osoittava numero kasvaa. Ja jos ei ikinä uskalla mitään uutta, saa aina sitä samaa, mitä on ennenkin saanut.
Olen saanut totutella lähtöajatukseen parisen kuukautta. Aluksi luulin nähneeni unta, piti keksiä tikusta asiaa ja lähettää viesti uuteen työpaikkaan saadakseni selville, onko unta vai totta. Totta on, alan jo ymmärtää.
Tänään oli vanhassa työpaikassa läksiäiskahvit. Kodikas, välitön ja lämminhenkinen tilaisuus, koruton, kuten minä itsekin. Yhteisöllisyyden tunne oli vahva, sydäntäni lämmitti. En sano, että päivääkään en vaihtaisi pois, jokusen voisin vaihtaakin, mutta innostunut olen työstäni ollut ja nauttinut siitä niin, että flow-tunteen siivittämänä on syntynyt monta hyvää juttua. Jään kaipaamaan vanhalta työpaikalta - vanhoilta työpaikoilta! - hyvin, hyvin monia ihmisiä.
Kaksi viikkoa sitten kävin uudessa työpaikassa. Vanhan työpaikan bodyguardit mukana, varmuuden vuoksi - onhan se tarkistettava, mihin kaveria aiotaan viedä! Tunsin olevani uuteen joukkoon tervetullut ja odotettu, ja bodyguardit myönsivät lähtöluvan. 42 päivän päästä astun toisen kerran uuden työpaikan ovesta sisään, sitten jo sinne kuuluvana. Mukanani selviytymispakkaus, jonka vanhan työpaikan huolehtivat kollegat mukaani laittoivat.
Valtavasti on edessä uutta. Ei olisi moni uskonut, että pohjoisen suuntaan lähtisin. En olisi uskonut itsekään, mutta nyt se jo tuntuu maailman luonnollisimmalta suunnalta. En ole aiemmin myöskään ollut aktiivinen blogien kirjoittaja, mutta kokeilenpa nyt uudistusten ja uusiutumisen virrassa saman tien tätäkin. Yritän tänne säilöä tuntemuksiani ja ajatuksiani ainakin ensimmäisen vuodenkierron ajan, kuin päiväkirjaan, joka samalla toimii kirjeinä kaukaisille ystävilleni. Että kuinka se etelän likka siellä pärjää. Onko siinä sankariainesta, vai osoittautuuko se sittenkin etelän veteläksi. Ja kukapa tietää, ehkä rupean myös hiihtämään! Sillä kuten yksi ystävä sanoi, pienet muutokset eivät ole mistään kotoisin.
Elämä on suuri seikkailu ja ilmeisesti ainutkertainen. Siksi täytyy tarttua tilaisuuteen, kun sellainen tarjoutuu ja kun elämäntilanne sallii tarttua. Tilaisuudet tuppaavat vähenemään sitä mukaa kun ikää osoittava numero kasvaa. Ja jos ei ikinä uskalla mitään uutta, saa aina sitä samaa, mitä on ennenkin saanut.
Olen saanut totutella lähtöajatukseen parisen kuukautta. Aluksi luulin nähneeni unta, piti keksiä tikusta asiaa ja lähettää viesti uuteen työpaikkaan saadakseni selville, onko unta vai totta. Totta on, alan jo ymmärtää.
Tänään oli vanhassa työpaikassa läksiäiskahvit. Kodikas, välitön ja lämminhenkinen tilaisuus, koruton, kuten minä itsekin. Yhteisöllisyyden tunne oli vahva, sydäntäni lämmitti. En sano, että päivääkään en vaihtaisi pois, jokusen voisin vaihtaakin, mutta innostunut olen työstäni ollut ja nauttinut siitä niin, että flow-tunteen siivittämänä on syntynyt monta hyvää juttua. Jään kaipaamaan vanhalta työpaikalta - vanhoilta työpaikoilta! - hyvin, hyvin monia ihmisiä.
Kaksi viikkoa sitten kävin uudessa työpaikassa. Vanhan työpaikan bodyguardit mukana, varmuuden vuoksi - onhan se tarkistettava, mihin kaveria aiotaan viedä! Tunsin olevani uuteen joukkoon tervetullut ja odotettu, ja bodyguardit myönsivät lähtöluvan. 42 päivän päästä astun toisen kerran uuden työpaikan ovesta sisään, sitten jo sinne kuuluvana. Mukanani selviytymispakkaus, jonka vanhan työpaikan huolehtivat kollegat mukaani laittoivat.
Valtavasti on edessä uutta. Ei olisi moni uskonut, että pohjoisen suuntaan lähtisin. En olisi uskonut itsekään, mutta nyt se jo tuntuu maailman luonnollisimmalta suunnalta. En ole aiemmin myöskään ollut aktiivinen blogien kirjoittaja, mutta kokeilenpa nyt uudistusten ja uusiutumisen virrassa saman tien tätäkin. Yritän tänne säilöä tuntemuksiani ja ajatuksiani ainakin ensimmäisen vuodenkierron ajan, kuin päiväkirjaan, joka samalla toimii kirjeinä kaukaisille ystävilleni. Että kuinka se etelän likka siellä pärjää. Onko siinä sankariainesta, vai osoittautuuko se sittenkin etelän veteläksi. Ja kukapa tietää, ehkä rupean myös hiihtämään! Sillä kuten yksi ystävä sanoi, pienet muutokset eivät ole mistään kotoisin.
Kommentit
Lähetä kommentti