Kesä

Kesä on tullut napapiirille. Samaan aikaan kuin kotikonnuille ja muualle etelään, eli pari viikkoa normaalia aiemmin. Lehti on puussa, narsissit kuihtuneet ja tuomi täydessä kukassa. Aurinko nousee ennen kolmea ja laskee puolilta öin, hetken kuitenkin vielä painuu mailleen. On yhtä valoisaa ja melkein yhtä kuuma kuin kymmenen kuukautta sitten tänne saapuessani, vaikka silloin kesä oli jo kypsempi.






Olen nähnyt napapiirillä nyt kaikki vuodenajat. Säät ovat hellineet kaikkina aikoina, napapiiri on näyttänyt parastaan. On ollut säidenkin puolesta poikkeuksellinen jakso.

Mieli on palannut kevyeksi ja iloiseksi. Valo sen kai sittenkin tekee, vaikken ymmärtänyt sitä odottavani. Kuinkapa muuten, kevään lapsi. Pitkässä pimeässä kaamostunnelissa, joka on niin pitkä ettei sen päässä kajasta pienintä aavistustakaan valosta, on pimeää. On, vaikkei sitä haluaisi myöntää. Kevään lapsi, tai torakka. Torakkakin ilahtuu keväästä, alkaa liikkua liukkaammin. Tiedättehän torakan, se pärjää, ei vaadi valoa eikä puhtoisuutta eikä sitä tapa ydinlaskeumakaan. Herkkä sinisiipiperhonen sotkee siipensä helposti ja sille käy huonosti.

Cityjänikset laiduntavat pihallani aamuisin. Taidan laittaa pihan toiselle laidalle jäkälää, niin että cityporotkin löytäisivät.

Nautin aamiaista parvekkeella. Aurinko on jo korkealla. Mummoni sanoi aina, että parvekekukkia ei saa laittaa ennen kesäkuun 10:ttä hallanvaaran takia. No, napapiirilläpä voi. Edessä on taas mielenkiintoinen päivä, erilainen kuin yksikään edellisistä, ja lähden mielelläni sitä kohti. Lähetän lämpimän ajatuksen omille ihmisilleni ja kiitoksen jonnekin. Elän ja hengitän, olen tässä. Kahdentoista tunnin päästä tiedän taas jotakin enemmän kuin vielä nyt.

Kaikki on oleva oikein, sille on maailma rakennettu.