Näkökulmia

Kolme viikkoa on vierähtänyt napapiirillä. Ei ole tullut jääkarhuja vastaan, ei edes poroja. Olen tosin pysytellyt cityssä, ja senkin kerran kun cityssä oli tänä aikana sattunut poroja olemaan, olin muualla.

Ihastelin lappilaiselle tuttavalleni napapiirin runsasta ja monipuolista tarjontaa vapaa-ajan viettomahdollisuuksien suhteen. – Kun ei siellä minun kotikaupungissani ole eikä tapahdu mitään, pitkään aikaan en ole missään riennoissa käynyt, sanoin. – Jaa, vastasi lappilainen ystävä, kun minulta kysytään että mitä siellä napapiirillä voi tehdä, sanon aina, että ei mitään. Minusta kun täällä ei ole mitään! Niinpä niin. Lähelle ei näe.

Marjojen poimimisesta ihmiset puhuvat napapiirilläkin. Mustikoista ja hilloista lähinnä puhuvat. Mutta liekö sattumaa, että täällä ympärilleni sattuneet ihmiset arvostavat luonnonantimien kohdalla ulkoistettuja ostopalveluja jopa hämmästyttävän paljon. Kuvittelin näet etelän ihmisten hillaretkien ihannoinnin perusteella jotakin ihan muuta, mutta ilmeisesti tässä asiassa taas ei näe kauas. On nimittäin niin, näin minulle opetettiin, että hillaretki on mukavampi tehdä aurinkoisessa säässä, jolloin tosin tahtoo tulla hiki. Hillat kasvavat suolla, jossa myös hyttyset sikiävät. Hillat ovat mehukkaita ja tahmeita ja tekevät kädet lähmäisiksi. Lähmäisillä hillan oksien raapimilla käsilläsi  sitten pyyhit hikeä ja hyttysiä kasvoilta ja kaulalta. Idyllistä. Yksi täkäläinen ystävä oli lujasti päättänyt, että tänä vuonna hän ei hilloja poimi, mutta oli sitten kuitenkin lähtenyt suolle. Neljätoista hillaa ehti ämpärin pohjalle kopsahtaa, kun kerääjä humpsahti nivusia myöten suon silmään. Tämän vuoden saldoksi jäi se neljätoista. Ei siis kiloa, kuten etelän ihminen romanttisissa unissaan kuvittelee ja haaveksii.

Napapiirillä ei ole vieläkään kylmä, mutta pikkuhiljaa alkaa ilma viiletä ja yöt pimetä. Tarkastelen jo toppatakkieni kuntoa.