Napapiirin sankaritar

Kun haluaa muutosta, pitää irrottautua vanhasta. Päästää irti, luopua sitoumuksista, tehtävistä, jäsenyyksistä, yhteisöistä, ympäristöistä. Ensimmäiset irrottautumiset ovat vaikeampia, mutta mitä enemmän olen irrottautumista harjoitellut, sitä paremmin se alkaa sujua. (Ehkä tulen vielä ihan mestariksi.) Joissakin tapauksissa irrottautumiseni on ollut hankalampaa muille, koska ikiaikaisena jäsenenä olen itsestäänselvyys. Joistakin yhteisöistä on kivuliasta päästää irti, toisista luopuminen taas hyvinkin kevyttä. Hämmentävä kokemus on ollut huomata irronneensa jostakin jo ennen kuin itse ehdin edes ymmärtää alkaa irrottautua. Mutta niinhän se on, että jotta saisi jotakin uutta, on usein luovuttava jostakin. Kaikkea ei voi saada, eikä kai kukaan tervejärkinen kaikkea haluaisikaan. Olen valmis, vahva ja varusteltu. Minulla on rahaa, passi ja kassi. (Itse asiassa montakin.) Kaikkein kiperimpien tilanteiden varalle minulla on hot bag ja palautusohje. Tiedän, että selviän mistä vain

Valmistelin juhannusaattona muuttoa mm. inventoimalla varaston. Opiskelujen aikaiset luentomateriaalit ovat kulkeneet mukana kaikki aiemmat muutot, mutta napapiiriä ne eivät näe. Nyt ne jatkavat matkaansa paperinkeräykseen. Siinä vilahtelivat kasvatustieteen, kauppaoikeuden, journalistiikan, suomen kielen ja venäjän kielen ja kirjallisuuden viisaudet. Voi, kunpa olisikin päässä kaikki tuo tieto. Löysin myös ihania aarteita: Omia peruskoulun aikaisia piirustuksia ja käsitöitä, aiempien työpaikkojen kehityskeskustelujen muistioita, äitiyskortti, jossa sanotaan, että ”anturin alla virkeä sikiö”. Lukion venäjän kirjat pääsevät mukaan napapiirille, koska ne ovat neuvostoaikaisia ja siten kulttuurihistoriallista perintöä. Niissä sanotaan, että Vladislav Tretjak on maailman paras maalivahti ja aprikoidaan, kumpi on kauniimpi kaupunki, Moskova vai Leningrad. Kirjan väliin säilötystä monisteesta löytyi myös tieto siitä, että Neuvostoliiton Korkeimman neuvoston puhemiehistön puheenjohtaja o

Välitilassa on outoa olla. Ei kuulu enää sinne, muttei myöskään vielä tänne. On vähän kuin olisi tyhjiössä, paitsi että pää on täynnä ajatuksia. Tässä välitilassa ollessani olen saanut nauttia ihanista kohtaamisista. Sellaisista, joita ei olisi ilman välitilaa. Olen saanut käydä upeita keskusteluja, pohtia elämää ihmisten kanssa, ystävien kanssa. Odottamattomiakin kohtaamisia, yllättäviäkin keskusteluja. Elämää välitilassa, nauttien siitä, kun yhdet ystävät heittävät minut hellävaroen matkaan, ja toiset ovat jo valmiina ottamaan minusta kopin. Näyttää siltä, että välitilassa joistakin tuttavuuksista tulee ystävyyksiä. Tärkeät ihmiset säilyvät, se on riemullinen ajatus ja antaa uskoa ja voimaa. Hyvästejä jätetään vasta hautajaisissa. Kohtaamisten sävy on ollut poikkeuksetta valoisa, niitä on leimannut ilo sekä luja usko tulevaan. Rohkeus on teemana toistunut keskusteluissa usein, itse lisään toiseksi teemaksi vapauden. Rohkeus lienee elämässä hyvä, vapaus varmaan välttämätön. E

Olen ollut huolissani siitä, saanko napapiirillä muikkuja. Yksi ihana ja suuresti arvostamani kollega, ystävä ja ihminen selvitti puolestani, että ainakin Länsi-Lapin järvissä on muikkuja, ja Inarinjärvessäkin ilmeisesti istutettu muikkukanta. Nyt en enää ole huolissani yhtikäs mistään.

Etelän likka on päättänyt muuttaa napapiirille. Uusi työpaikka, uusi koti, muutto satojen kilometrien päähän. Yksin. Suhteita napapiirille ei ole, ei tunnustaudu edes Lapin hulluksi tämä likka. Ainakaan vielä. Kyseessä ei ole ajolähtö rakkauden tai muun ajamana, vaan muutto mielenkiintoisen työpaikan ja upean mahdollisuuden perässä. Elämä on suuri seikkailu ja ilmeisesti ainutkertainen. Siksi täytyy tarttua tilaisuuteen, kun sellainen tarjoutuu ja kun elämäntilanne sallii tarttua. Tilaisuudet tuppaavat vähenemään sitä mukaa kun ikää osoittava numero kasvaa. Ja jos ei ikinä uskalla mitään uutta, saa aina sitä samaa, mitä on ennenkin saanut. Olen saanut totutella lähtöajatukseen parisen kuukautta. Aluksi luulin nähneeni unta, piti keksiä tikusta asiaa ja lähettää viesti uuteen työpaikkaan saadakseni selville, onko unta vai totta. Totta on, alan jo ymmärtää. Tänään oli vanhassa työpaikassa läksiäiskahvit. Kodikas, välitön ja lämminhenkinen tilaisuus, koruton, kuten minä itsekin. Yht