Luku 1

Toinen vuosiluku napapiirillä on alkanut. Vuodenvaihde antoi mahdollisuuden hengähtää, viettää aikaa maailman tärkeimmän ihmiseni kanssa kuin aina ennenkin, ottaa etäisyyttä napapiiriin, käydä kotikonnuilla olemassa omien ihmisten kanssa ja käpertyä hetkeksi omaan eteläiseen itseen. Sielu ajeli napapiiriltä etelään ja takaisin, ehti miettiä elämää ja kaikkia siihen kuuluvia tärkeitä asioita.

Syksy oli napapiirin sankarittaren seikkailujen johdanto. Nyt on uudet voimat ja uusi ymmärrys aloittaa luku 1. Katselen kauemmas ympärilläni, olen valmis laajentamaan reviiriäni ja joukkojani. Kiitän itseäni siitä, että olen ollut itselleni armollinen ja antanut itselleni aikaa. Kiitän sisuani, joka ei tälläkään kertaa ole antanut minun paeta. Löytöretki on vasta alussa, monta oivallusta vielä tekemättä.

Napapiirillä on päivä pidentynyt jo yli puolella tunnilla. Sen melkein huomaa.




Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Läksiäiset

Kuva
Etelän likka on päättänyt muuttaa napapiirille. Uusi työpaikka, uusi koti, muutto satojen kilometrien päähän. Yksin. Suhteita napapiirille ei ole, ei tunnustaudu edes Lapin hulluksi tämä likka. Ainakaan vielä. Kyseessä ei ole ajolähtö rakkauden tai muun ajamana, vaan muutto mielenkiintoisen työpaikan ja upean mahdollisuuden perässä. Elämä on suuri seikkailu ja ilmeisesti ainutkertainen. Siksi täytyy tarttua tilaisuuteen, kun sellainen tarjoutuu ja kun elämäntilanne sallii tarttua. Tilaisuudet tuppaavat vähenemään sitä mukaa kun ikää osoittava numero kasvaa. Ja jos ei ikinä uskalla mitään uutta, saa aina sitä samaa, mitä on ennenkin saanut. Olen saanut totutella lähtöajatukseen parisen kuukautta. Aluksi luulin nähneeni unta, piti keksiä tikusta asiaa ja lähettää viesti uuteen työpaikkaan saadakseni selville, onko unta vai totta. Totta on, alan jo ymmärtää. Tänään oli vanhassa työpaikassa läksiäiskahvit. Kodikas, välitön ja lämminhenkinen tilaisuus, koruton, kuten minä itsekin. Yht
Lue lisää

Kesä

Kuva
Kesä on tullut napapiirille. Samaan aikaan kuin kotikonnuille ja muualle etelään, eli pari viikkoa normaalia aiemmin. Lehti on puussa, narsissit kuihtuneet ja tuomi täydessä kukassa. Aurinko nousee ennen kolmea ja laskee puolilta öin, hetken kuitenkin vielä painuu mailleen. On yhtä valoisaa ja melkein yhtä kuuma kuin kymmenen kuukautta sitten tänne saapuessani, vaikka silloin kesä oli jo kypsempi. Olen nähnyt napapiirillä nyt kaikki vuodenajat. Säät ovat hellineet kaikkina aikoina, napapiiri on näyttänyt parastaan. On ollut säidenkin puolesta poikkeuksellinen jakso. Mieli on palannut kevyeksi ja iloiseksi. Valo sen kai sittenkin tekee, vaikken ymmärtänyt sitä odottavani. Kuinkapa muuten, kevään lapsi. Pitkässä pimeässä kaamostunnelissa, joka on niin pitkä ettei sen päässä kajasta pienintä aavistustakaan valosta, on pimeää. On, vaikkei sitä haluaisi myöntää. Kevään lapsi, tai torakka. Torakkakin ilahtuu keväästä, alkaa liikkua liukkaammin. Tiedättehän torakan, se pärjää, ei v
Lue lisää

Ihanaa arkea ja ikävän karkoitusta

Kuva
Olen hetkittäin löytänyt itseni olemasta allapäin. Koti-ikävä, mietin. Ei, juuri kävin kotikonnuilla. Yksinäisyys? Ei, päivät täyttyvät tekemisestä ja kohtaamisista, ja vasta kävi etelän kaveri kylässä ja toisia odotan pian. On ihan hyvä olla. Muutamien pitkien yöunien ja palveltavana käymisen jälkeen ymmärrän, että kyse taitaakin olla ihan arkisesti vain väsymyksestä, taikka hetkittäisistä turhautumisista. Olen tainnut alkaa elää napapiirillä normaalia arkea, johon kuuluu erilaisia tehtäviä, erilaisia ihmisiä ja erilaisia harmejakin, sekä kaikenlaisia tunteita ja tuntemuksia. Näköjään sitä voi napapiirilläkin harmistua ja väsyä. Lokakuussa kertoilin eläväni vielä kuherruskuukautta. No, se on enää muisto vain. Pippuria ja sitruunaa on tarjoiltu, ja kylmää vettäkin niskaan ja lunta tupaan. Uutena elämää rikastuttavana arjen sisältönä on eteeni jostakin syystä - varmaan juuri siksi - tuotu  erilaisia satunnaisia kohtaamisia. Spontaaneja keskusteluja tuntemattomien ihmisten kans
Lue lisää