Napapiirin sankaritar

Napapiirillä on tuuli vienyt ruskan värit mennessään. Sateet ovat toistaiseksi tulleet pääosin vetenä, mutta parina päivänä on veden olomuoto ollut jo lähempänä räntää. Lumihiutaleistakin mainitsi kollega tänään. Lämpötila hipoo päivälläkin nollaa ja yöllä on jo sen alapuolella, päätellen siitä, että autojen ikkunat ovat parina aamuna näyttäneet olevan kuurassa. Paitsi niillä, joilla on käytössään lämmin autotalli. Olen täällä napapiirillä suoriutunut kunniakkaasti hyvinkin vaativista autoon liittyvistä teknisistä tehtävistä, sellaisista, joihin en kotikonnuilla ole tohtinut edes ryhtyä. Ja olen saanut kaikissa teknisissä asioissa asiallista, asiantuntevaa ja ystävällistä palvelua. Hyvin voimaannuttavia ja arvokkuuden tunnetta parantavia kokemuksia. Napapiirillä ihminen tuntuu olevan arvokas ja hänet kohdataan. Ehkä siksi, että ihmisiä on täällä melko vähän. Napapiirillä ei myöskään mitä ilmeisimmin ole tapana tööttäillä, ei turistillekaan, vaikka se joskus ajelisi vähän hitaasti

Aloitin blogini läksiäisistä. Nyt on ilo kertoa, että tulojuhlatkin on pidetty. Erinomaiset juhlat olivat nekin, vahvistui käsitykseni siitä, että kaikki on oleva oikein (sillä sillehän maailma on rakennettu). Hillojakin on minulla nyt, viisaasti ulkoistetusti poimittuna, rakkauvella annettu. Siirtymäriitit on näin ollen toimitettu. Olenko nyt Lapin likka? No, saattaa olla, että siihen ei parin kuukauden perehdytys ihan riitä. Uutuudenviehätyksen terävin kärki lienee jo taittunut, ainakin napapiirin puolelta. Omasta puolestani elän vielä kuherruskuukautta. Olen jo ehtinyt oppia, ettei napapiirilläkään ole kaikki aina ihan helppoa, mutta suoruus, avoimuus ja arvostaminen tekevät hankalistakin asioista helpompia. Hunajakuukauden aikana pitääkin saada maistaa myös pippuria, sitruunaa ja kalanmaksaöljyä, muuten alkaisi ällöttää. Osaan arvostaa. Palaan myös aiempaan ajatukseeni siitä, että lähteminen voi jopa tiivistää ihmissuhteita. Yhteydenpito saattaa muuttua aktiivisemmaksi ja kesku